XIII Tampereen NHL95-syksy 9.11.2019 – Vapaan maailman vastaisku

Tampereen kolmastoista vuosittainen Sega NHL95-turnaus järjestetään lauantaina 9.11.2019. Turnauksen kaava tulee noudattelemaan aiempien vuosien rakennetta, mutta tänä vuonna turnaus haluaa erityisesti tuoda esiin liberalismin ja markkinatalouden lopullista voittokulkua. Tänä vuonna ottelijat todistavat jo kiusallisen pitkäksi venyneen bolsevistisen kiekkodynastian surutonta ja korutonta loppua, kun nuo tietokone-tihonovilaisen kiekkokoulun konemaisen eleettömät epäihmiset joutuvat vihdoinkin neljän vuoden propagandajuhlansa jälkeen tunnustamaan ihmisoikeuksien ja inhimillisyyden merkityksen pelimenestykselle. Vaikka vapaiden maiden kansalaisilla ei ole samanlaista kymmenen kuukauden täysipäiväistä leiritystä ennen turnausta kuten ystävillämme Rautaesiripun tuolla puolen, niin tänä vuonna  he ovat panostaneet muun muassa hankkimalla harjoitusleireillemme lisää virtuaalikaukaloita ja pelikone-joogatunteja.
Tämä vuosi on lännen, tämä vuosi on vapauden.

Vuoden 2018 turnaus on nurkan takana – areenoiden nimet julki!

CNNHL95

Ensi viikon lauantaina 10.11. järjestettävän maailman suurimman vuosittaisen Sega NHL95-turnauksen areenoiden nimet on julkistettu. Tänä vuonna turnaus nostaa hattua yhdeksänkymmentäluvun lama-ajan komiikan suuntaan ja nimeää areenat Kummelista tuttujen hahmojen ja sketsien mukaan. Turnaus haluaa tällä tavoin kunnioittaa noita keskinkertaisen komiikan suuria nimiä Kummeleita, jotka yhdessä MM95:n ja Nokian kanssa nostivat Suomen 90-luvun lamasta. Areenoiden nimet ovat:

Panomies Garden
Jankon Betoni Center
Paha Kurki Arena
Matti Näsä Metrodome

Vuoden 2018 turnaus on jo ennakolta herättänyt suurta kiinnostusta, ja mukaan onkin ilmoittautunut 28 virtuaalikiekon gladiaattoria, joiden joukossa useita vanhoja paluun pikselijäille tekeviä kansansuosikkeja. Ilmoittautuneiden lisäksi huhut kertovat, että mukaan saattaa olla tulossa vielä muutamia muita vanhoja kolmen napin taitureita kamppailemaan tuosta himoitusta maailman suurimman turnauksen turnausvoitosta.

Tämän vuoden turnauksen yhtenä kutkuttavana piirteenä on myös vuosi vuodelta tihentynyt Lännen ja Idän välinen taisto. Kyseisessä henkien taistossa Lännellä on tänä vuonna revanssin paikka Idän voittoputken katkaisemiseksi. Vegasin vedonlyöntitoimistot puoltavatkin Lännen voittoa, sillä Itä joutuu tulemaan tämän vuoden turnaukseen ilman suurinta tähteään Ossia.

Toinen uudistus tälle vuodelle on ensimmäistä ja toista kauttaan pelaavien pelaajien kesken jaettava ”Laatupalkinto Rising Star Award”, josta kamppailevat tämän vuoden viiisi tulokasta ja viime kaudelta mukaan jälleen tulevat vajaa puoli tusinaa pelaajia. Palkinnolla pyritään antamaan tunnustusta uusille pelaajille, sekä samalla juhlistamaan vuodesta 2008 kestänyttä turnauksen asiakassuhdetta tamperelaiseen pokaalikauppa Laatupalkintoon.

 

Punakone on henkitoreissaan

CNNHL95, vapaa julkaistavaksi

Saamiemme tietojen mukaan Punakone on aloittamassa tänään eräässä syrjäisessä rannikkokaupungissa harjoitusleirinsä vuoden 2018 Tampereen NHL95-turnausta varten.
Lähteemme kertoo että Idän ”ihmeet” ovat kuitenkin siinä määrin ongelmissa itsetuntonsa ja välineidensä kanssa – josta toki tammikuinen harjoitusleiri jo osaltaan kertoo – että lännen vapaa maailma auttaa välinelainojen muodossa idän romahtamaisillaan olevaa systeemiä.
Lännen vapaan maailman edustaja kommentoi tapausta toimittajillemme todeten ”onhan tää nyt surullista että itä on näin karseassa kunnossa että me joudumme heitä auttamaan, mutta me toki autamme ilolla kaikkia hätää kärsiviä. Toivottavasti pojat vielä tuosta nousevat, mutta ehkä heidän olisi parempi suosiolla luovuttaa jos kerran pelivälineissä joudutaan turvautumaan tänne vapaan maailman apuun. Me tulemme toki voittamaan ensi turnauksen, joten sikäli tämä ei mihinkään vaikuta, kunhan eivät vain liian korkealta sitten syksyllä tipu jos nyt jo harjoittelun aloittavat.”

Vuoden 2013 turnauksen statsit on vihdoin päivitetty!

Sivustolle on vihdoin päivitetty vuoden 2013 turnauksen tilastot ja turnausraportti, sekä turnauksesta otettuja kuvia. Myös Hall of Fame ja Palkinnot -sivut ovat päivitetty ajan tasalle.

Vuoden 2013 turnaus pelattiin jälleen lokakuussa 24 pelaajan voimin, ja turnauksen voittajaksi nousi kolmen vuoden tauon jälkeen Aki. Lassi saavutti yllätyksellisen kakkossijan, joka ei kuitenkaan ollut asiantuntijoille niin suuri yllätys aiempien vuosien perusteella.

Järjestelytoimikunta pyrkii julkaisemaan virallisen kisafilmin joulukuun 2013 alkupuolella. Kiitämme myös jälleen kaikkia osallistujia ja toivotamme pelaajat uudelleen vuoden 2014 lokakuun 18. päivä seuraavaan turnaukseen!

Tätä ennen pelataan keväällä jalkapallon MM-kisojen kunniaksi yksittäinen FIFA96-turnaus samassa kisakeskuksessa, mutta pienemmän pelaajamäärän kera.

Vuoden 2013 turnauksen ennakkokaavailut

NHL95-STT julkaisuvapaa heti

Järjestyksessään seitsemän Tampereen NHL95-turnaus järjestetään tämän viikon lauantaina tutussa kisakeskuksessa, johon jälleen 24 virtuaalikiekkomaailman suurinta virtuoosia kokoontuu taistelemaan tästä himoitusta tittelistä! Mukana ovat jälleen kaikki suuret nimet, ja luvassa onkin eittämättä yksi kaikkien aikojen turnauksista! Uutuutena tänä vuonna nähdään nelinpeliturnaus, joka vie tuon yhdeksäntoista vuotta vanhan klassikkopelin jälleen uusiin ulottuvuuksiin. Onkin aika katsoa mitä lauantain turnauksessa on luvassa, ja ketkä pelaajista on rankattu kansainvälisten vedonlyöntitoimistojen listoilla korkeimmalle mestaruussuosikkia etsittäessä.

Vuoden 2013 turnaus on jo järjestyksessään seitsemäs vuosi Tampereen NHL95-syksyn hekumallisia vääntöjä, ja järjestelykomiteasta kommentoidaankin turnauksen voivan tällä hetkellä paremmin kuin koskaan; turnaus on ollut jo pitkään etukäteen täynnä osanottajien osalta, mukana ovat lähes kaikki nykyisin aktiiviset Hall of Fame -pelaajat, uusia laitteistoja on myös hankittu tälle kaudelle siinä määrin että turnauksesta on tullut lähes omavarainen laitteistojen suhteen. Tähän kaikkeen yhdistettynä vielä ”Maikkarin jätkät” Challenge:n nimellä kulkeva uusi nelinpeliturnaus, ja voidaankin luottavaisesti todeta tulevan turnauksen olevan yksi kaikkien aikojen NHL95-turnauksista!

Turnaus itsessään seurailee tuttua 24 pelaajan formaattia, joka on nyt käytössä jo viidettä vuotta; kuudesta neljän joukkueen lohkosta pääsee jatkoon yhteensä 16 pelaajaa, jotka pelaavat pudotuspelit tutulla kaaviolla. Alkulohkojen pistelaskusta on ollut ennen tämän vuoden turnausta keskustelua, mutta nyt voidaan jo todeta turnauksen pitävän edelleen voimassa ns. ”klassisen” pisteytyksen, jossa voitosta jaetaan kaksi pistettä ja tasapelistä kumpikin joukkue saa yhden pisteen. Tämän pisteytyksen etuna nähdään erityisesti sen ”draamaa lisäävä vaikutus”.

Uutuutena tämän vuoden turnauksessa pelataan nelinpelisarja varsinaisen turnauksen loppuvaiheessa – tässä välierät ja finaalin sisältävässä formaatissa neljä pudonneista pelaajista muodostettavaa kahden hengen joukkuetta tavoittelee itselleen tuon legendaarisen ”Maikkarin jätkät” Challenge:n voittoa samalla, kun pääturnauksessa ratkotaan puolivälierin ja välierien voittajia. Nelinpelisarja on uusi formaatti, joka järjestelykomitean mukaan on tarkoitettu erityisesti niille pelaajille, jotka ovat tippuneet jo aikaisessa vaiheessa, mutta joilla vielä myöhemmin riittää intoa taistoihin. Turnaus pelataan All Star -joukkueilla siten, että kotijoukkue saa otteluihin valita ensin oman All Star -joukkueensa Westin ja Eastin väliltä.

Turnauksen suosikit

Turnauksen suurimmat suosikit kv-vedonvälittäjien mukaan tulevat ehdottomasti viime vuoden finaaliparista Niilo ja Antti K. Niilon kahden peräkkäisen mestaruuden putki oli lähellä katketa viime vuonna Antti K:n vietyä finaalin aina jatkoajalle keskinkertaisella LA Kingsin joukkueella, mutta lopulta Niilo sai Chicagon pelaamaan ja ratkaisi jatkoajalla itselleen toisen peräkkäisen mestaruuden, joka oli samalla hänelle kaikkiaan kolmas. Niilon Chicago on ruksattu monien papereissa jälleen suurimmaksi ennakkosuosikiksi, mutta yleisesti epäillään Niilon kestävyyttä ja nälkää nyt, kun aiempien vuosien menestys tuntuu varmasti harteilla. Onkin mielenkiintoista nähdä, miten Niilo tulee turnauksessa pärjäämään ja montako kertaa ”JAKE RUUTTU!” -huudot kajahtelevat Juhannuskylän tummenevaa taivasta vasten.

Antti K yllätti viime kaudella kaikki edeten ensimmäisessä turnauksessaan aina finaaliin saakka. Antin vuosikausien kokemus NHL95:sta paistoi viime kaudella otteista vahvasti, ja moni onkin valmis siirtämään valtikan Niilolta Antille tämän vuoden turnauksessa. Antin nopeaan syöttelyyn perustuva suoraviivainen hurlumhei pääsee ehkä vielä paremmin oikeuksiinsa tänä vuonna, kun Antilla on valmennuksessaan Vancouver Canuks ja sen eräs ultranopea venäläishyökkääjä.

Viime vuonna kolmanneksi sijoittunut Eppu on korkealla vedonvälittäjien listoilla jopa turnauksen voittajasuosikiksi. Eppu on yksi sarjan kokeneimmista pelaajista, ja viime vuoden turnauksessa hänen ja hänen edustamansa St Louis Bluesin yhteispeli vihdoin loksahti kohdalleen, ja tuloksena oli varmaakin varmempi kolmossija ja kauan himoittu glooria. Epun tavaramerkiksi muodostunut eleetön ja tehokas rytminvaihtokiekko kaatoi viime vuonna muun muassa puolivälierävaiheessa Akin. Tänä vuonna onkin lupa odottaa helposti jopa finaaliin pääsyä.

Kolme peräkkäistä turnausta vuosien 2008-2010 välillä voittanut Aki on myös jälleen jostain kumman syystä vedonvälittäjien listalla oman New Jerseynsä kanssa. Kotikenttäedusta nauttiva rajuun mättökiekkoon ja maalivahtiinsa luottava yksinkertainen kehäkettu vannoo tunnetusti yksinkertaisen kiekkoviihteen nimeen. Onkin mielenkiintoista nähdä, millaisiin saavutuksiin Aki tänä vuonna yltää.

Mustina hevosina turnauksessa ovat entiseen kotikaukaloonsa palaava Juho, viime vuonna Niilon jatkoajalle omassa pudotuspelissään vienyt Lassi ja turboturpana paremmin tunnettu uhoamisen grand old man Harri. Kolmikosta erityisesti Lassin yllätysvalmius on huipussaan, sillä hänen kukoistusta on odotettu jo useita vuosia, mutta toisaalta Juholla on plakkarissaan jo kolmossija kolmen vuoden takaa. Harri on tunnetusti uskottavampi puheiltaan kuin teoiltaan, mutta hänkin osaa tarvittaessa viedä nihilistisen nyhjäyskiekon uusiin ja voittaviin sfääreihin.

Myös monilla muilla pelaajilla on yllätysmahdollisuutensa, eikä sovi unohtaa tämän vuoden tulokkaita, eli Marttaa, Vilharttia, Markusta ja Mikaa – NHL95 on niin yksinkertainen peli, että joka joukkueella on mahdollisuudet edetä pitkälle!

Tulospalvelu

Vuoden 2013 turnauksessa panostetaan jälleen laajalti tulospalveluihin, ja niistä reaaliaikaisin on viime vuoden turnauksessa kunnolla lanseerattu twitter, jota päivittämään on jälleen nakitettu yksi henkilö, jotta turnauksesta kiinnostuneet voivat seutata aina Yhdysvaltain Länsirannikkoa myöden turnauksen etenemistä. Myös videoita ja valokuvia on tulossa viimeistään turnausta seuraavana päivänä kaikkien nähtäville. Järjestelyorganisaatio on panostanut tänä vuonna erityisesti videokuvauksen puitteiden parantamiseen, joten youtube-videoita on tulossa viime vuotta enemmän.

Toivotamme kaikille onnistunutta turnausta niin paikan päällä kuin tulospalveluidenkin varassa!

 

Vuoden 2013 uutuutena nelinpeliturnaus!

Tampereen NHL95-syksy elää ja kehittyy vuodesta vuoteen ajan trendien mukaisesti! Tänä vuonna pääasiallisimmat uudistukset nähdään muun muassa entistä tehokkaampana Twitterin käyttönä, mutta tärkein uudistus tälle kaudelle on ”Maikkarin jätkät” Challenge -nimellä kulkeva nelinpeliturnaus! Turnaus on tarkoitettu pelaajille, jotka eivät pääse kahdeksan parhaan joukkoon puolivälierävaiheeseen.

Turnaus toteutetaan siten, että kahdeksan halukasta pelaajaa jaetaan kahden pelaajan joukkueisiin, ja nämä pelaavat ensin välierät ja sen jälkeen finaalin. Turnaus käydään pääturnauksen puolivälierä- ja välierävaiheen aikana ennen palkinto-otteluita.

Järjestelykomitea odottaa innolla, miten nelinpeliturnaus onnistuu ensimmäisenä vuonnaan.